mulle tuli yks päivä mieleen kun lueskelin maailman parasta blogia eli tätä että ei olla pitkään aikaan kumpikaan annettu mitään pukeutumisvinkkejä!!!!!!!!!!! tuntui aivan kuin olisimme pettäneet muotiblogimaailman. siispä päätettiin hilman kanssa että käsittelemme KAHDEN postauksen verran tämän kevään muotia, ja tässä on siis eka osa.
tutkailin siis netistä muotisivuja ja löysin uutisen suomalaisesta muodista tänä keväänä
tuolla lukee siis näin:
"Mikä on muotia juuri nyt?
Muoti- ja musiikkinäytösten lisäksi ohjelmaan kuuluivat Trendi-infot, joissa Jaakko Selin kertoi tämän hetken kuumimmista trendeistä. Monia nyt pinnalla olevia trendejä näkyi myös muotinäytösten vaatteissa ja asusteissa. Esimerkiksi kulta, ruudut, hulmuavalahkeiset housut sekä viittamaiset yläosat näyttäytyivät catwalkilla tiheään.
Trendikkäintä juuri nyt
- Viitat
- Laatikko- ja kotelomalliset yläosat
- Hulmuavalahkeiset ja korkeavyötäröiset housut
- Ruudut ja tweedkangas
- Kulta
- Turkikset (myös tekoturkikset)"
tänään käsittelen siis vaan kolmea noista muoti-ilmiöistä, ja koska oon superkohtelias annoin hilman valita eka omat trendinsä ja mulle jäi sitten tätä postausta varten laatikko- ja kotelomaiset yläosat, hulmuavalahkeiset ja korkeavyötäröiset housut sekä ruudut ja tweedkangas.
tässä on mun pukeutumisvinkki numero yks eli noi laatikko- ja kotelomalliset yläosat!
ja koska oon tosiaan huolissani että tää muotibloggailu on jäämässä vähiin niin otin varmuuden vuoks neljä samanlaista kuvaa tästä samasta asusta kun se on in kaikissa suosituissa muotiblogeissa!!!!!!!!!!!
ja tässähän on siis mahtavaa sekin että ton voi myös solmia tuolta alhaalta kiinni ettei ihan viiletä miten sattuu<3 tämä trendi siis päätyy ainakin minun vaatekaappiini!!
seuraava trendi olikin sitten nimeltään hulmuavalahkeiset ja korkeavyötäröiset housut. tästäkin kuvasarja ettei vaan jää epäselväks mikään esim mun kampaus ja kaunis naama<33333
musta tuntuu et tää trendi iski muhun vielä enemmän kun se edellinen!!!!! ah, voin kuvitella kuinka tuuli ihanasti jäähdyttää lahkeita kun viiletän eteenpäin muotiluomuksessani!!
ehdottomaksi lemppariksi nousi kuitenkin noiden kahden yhdistelmä:
<3<3<33<33<33333333!!!!!!
tämä asu sisältää juuri sellaista leikkimielistä muotitietoisuutta jota niin kovasti arvostan!
joku varmasti nyt jäi miettimään että minne jäi ruutukuviot ja tweedkangas. no, sorppa vaan mutta oon sitä mieltä et tweed kuuluu talveen eikä kevääseen ja jos haluaa ruutuja voi kantaa mukanaan shakkilautaa!1 päättelin että noi kaks on varmaankin laitettu tohon listaan kuosiensa takia, ja mietin että eiköhän tässä oo kuosia kerrakseen. oon kuitenkin sen verran guru itekin että mulla on oikeus ja mahdollisuus vaikuttaa suomen(ja miksei koko maailman!!) muotielämyksiin tän blogin kautta!
nyt oottelen innolla että koska alkaa prismasta, pirkalta ja noilta muilta merkeiltä sadella tuotelahjoja kun saivat näin hyvin ilmasta mainosta!!!!!!!!!!
ja siis tosiaan tässä oli tää osa yks, hilma sit tekee kakkososan kun vaan kerkiää :----------)
terveisin muotigurunne
vilma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti