perjantai 6. tammikuuta 2012

On a scale from pancakes to katie price how big are your boobs?

tänä aamuna heräsin sellasella fiiliksellä että mun oli ihan pakko saada lättyjä!!!!!!!!



olin sopinu näkeväni yhtä ystävääni tänään ja sain karismallani sen toki heti ylipuhuttua lettukesteihin. aloin siis innoissani vatkailla taikinaa


tosin pian leipuriystäväni ilmoitti minulle, että pelkkää vettä ei kuulemma tarvitsekaan vatkata!!!!!! jätin siis suosiolla taikinan teon hänen harteilleen, mutta kun paistourakka alkoi, olin taas innolla mukana.


olen aina halunnut yrittää kääntää letun ympäri heittämällä, ja koska nyt ei ollut käytössä oma keittiö vaan vaarassa oli vaan jonkun muun kiiltäväksi puunattu jääkaappi, tartuin innolla toimeen


en ollut odottanutkaan, että kaikki menisi täydellisesti, mutta silti kummastuin kun lettua ei vaan kuulunut takaisin


ensin tsekkasin, ettei se ollut todellakaan pannulla

katossakaan ei näkynyt kuin pieni rasvatahra siinä, mistä lettu oli ottanut vauhtia


eikä lattia tuottanut yhtään parempia tuloksia


edes pannun pohja ei paljastanut napanneensa ryökälettä lennosta


päädyin siihen tulokseen, että joko ystäväni oli ovelalla liikkeellä salaa kaapannut letun suuhunsa huomaamattani tai ufot olivat vieneet sen


en kuitenkaan voinut olla ihmettelemättä mysteeriä, sillä herkut katoavat ympäriltäni hyvin harvoin muualle kuin omaan suuhuni. raapiessani päätä kummaksuen sormeni osuivat johonkin tahmeaan ja hetkeksi säikähdin jo aivojeni valuvan ulos pääkopastani mysteerin mahdottomuuden tähden


tajusin pian, että joko aivoni muistuttavat kummasti puoliraakaa lettua tai sitten mysteeri oli ratkaistu


tunnustelin tarkemmin, ja sieltähän se lettu löytyikin! luonnollisesti olin ensin äärettömän huolissani hiuksistani, mutta sitten tajusin että itse asiassa lettutaikinassa on kovin monia hiusnaamioissa käytettyjä ainesosia. annoin siis letun vaikuttaa hiuksissani vähän aikaa.

kun sain tahman irti haivenistani, tajusin letunpaiston olleen paljon parempi idea kuin olisin voinut ennustaa! käsittelyn jälkeen hiukseni olivat nimittäin saaneet aivan uutta tuuheutta ja kiiltoa:


ja mikä parasta, mestarikokki-ystäväni leipoi hiusten kanssa taistellessani kaikki loput letut valmiiksi ja minua odotti täydellinen kattaus<3

tästähän voisikin melkein tehdä jokapäiväisen aamurutiinin!!!!!!! löytyykö innokkaita leipureita mulle?
vilma

4 kommenttia:

  1. Näytät perverssiltä kotirouvalta ekassa kuvassa. Sellaselta namutädiltä.

    Ei mulla muuta.

    VastaaPoista
  2. sellaisen letunhimo tekee ihmisestä ;)
    vilma

    VastaaPoista
  3. Kai hurmuri muistit pestä sen katossa olevan rasvajäljen sit! :--------DD

    VastaaPoista
  4. jätin sen lahjaks sulle<3
    vilma

    VastaaPoista